Monday, May 9, 2011

Gentin katedraalin alttarikaappi

Gentin kaupungissa Belgiassa sijaitsevassa Saint Bavon katedraalissa on maailman taideaarteisiin kuuluva alttarikaappi,polyptyykki,
Jumalan Karitsa (Het Lam Gods).
Mestariteos valmistui vuonna 1432 Filip Hyvän (1396-1467) hallitessa todellista kulta-aikaansa elävää Burgundia. Maalaustaiteen ja kuvanveiston lisäksi musiikki ja tanssi kukoistivat Burgundissa, tavallinen kanssa vauhdikkaammin basse danse ja brasle ja ylhäisö sirommin pavane ja galliard.





Säveltäjät Guillaume Dufay vasemmalla ja Gilles Binchois. oikealla
Nämä soittimet on alttaritaulussa maalattu valokuvan tarkkuudella ja enkelit niitä siellä soittavat.

Burgundin musiikin kulta-ajasta sai alkunsa renesanssiajan Franko-flaamilainen koulukunta, jonka mestareita oli esimerkiksi Guillaume Dufay (1397-1474). Voit kuunnella hänen hienoa sävellystään Ecclesiae militantis (Taisteleva seurkunta) ja muita teoksiaan tästä .


Rikkauksia tulvi kauppiaille, kuninkaan kassaan, Euroopan tieteen ja taiteen johtavat kyvyt liikkuivat valtakunnassa.Kaunottaret kilpailivat vaatteidensa koreudessa. Vientiä heille riitti, Filip Hyvä itse oli kolme kertaa avioliitossa ja lisäksi hänellä oli 18 lasta avioliiton ulkopuolisista suhteista.

Euroopan historiasta muistetaan tässä yhteydessä erityisesti Ranskan joukkoja johtanut Orleansin neitsyt, Jean d'Arc, jonka burgundilaiset saivat vangiksi ja jonka Filip Hyvä luovutti englantilaisten käsiin. Nämä tuomitsivat pelätyn, vain 19 vuotiaan vihollisensa noituudesta ja Jean d'Arc poltettiin korkeaan pylvääseen sidottuna 30. toukokutta 1431 Vieux-Marché torilla Rouenissa - siis vuosi ennen Gentin alttarikaapin valmistumista.























Gentin alttarikaappi. Hubert ja Jan van Eyck 1432


Maalaus on avattuna kooltaan 3.5 x 4.6 m ja se käsittää kaikkiaan 24 panelia, 12 suljettuna ja 12 avattuna (Jaakobin poikien ja Apostolien lukumäärä) . Uskonpuhdistuksen aikaan alttarimaalauksen hienot raamit tuhottiin. Niissä on saattanut olla mekanismi taulun avaamiseen ja sulkemiseen sekä mahdollisesti myös jonkinlainen taidokas soittokone.

Avatussa alttaritaulussa alhaalla vasemmalla oleva paneli varastettiin vuonna 1934 eikä sitä ole koskaan saatu takaisin. Vuonna 1945 Jef Vanderveken (1872-1964) maalasi sen tilalle hienon kopion kadonneesta alkuperäisestä työstä. Hänen on täytynyt olla muutenkin etevä taiteen kopioija, sillä Herman Göring osti vuonna 1941 Vandervekenin tekemän ns. Rendersin kokoelman maksaen siitä huikeat 300 kiloa kultaa! Filosofi Albert Camus kirjoitti paljon Gentin varastetusta panelista teoksessaan Lankeamus La Chute (1956).


Mahdollisesti Jan van Eyckin omakuva

Flaamilainen mestari Jan van Eyck (1395-1441) maalasi veljensä Hubert van Eyckin (1385/90 – 1426) aloittaman työn valmiiksi tämän kuoleman jälkeen 1426 työskennellen vielä kuusi vuotta sen parissa. Veljesten keskinäistä suhdetta kuvaavat mainiosti raamin signeeraus, jossa Hubert on maior quo nemo repertus (suurempi vailla vertaa) javeljensä Jan on arte secundus (taiteen toiseksi paras).

Pictor Hubertus e Eyck major quo nemo repertus incepit pondusque Johannes arte secundus (frater) perfecit Judoci Vijd prece fretus VersU seXta MaIVos CoLLoCat aCta tUerI


........
Tässä blogissa katselen kanssasi Gentin alttaritaulua kiinnittäen erityistä huomiota sen sanomaan. En ole taiteen asiantuntija enkä pyri sellaisena esiintymään, yksi tavallinen kansalainen vain, joka lähes sanattomana ihmettelee van Eyck veljesten hämmästyttävää, lähes taivaallista alttarimaalausta "Jumalan Karitsa". (Kirjoitin aiheesta mietteissä kesällä 2010).

Harvoin kirkkotaide sisältää näin juhlavan ja syvällisen kuvauksen Jeesuksesta ja Hänen uhristaan meidän langenneiden ihmisten pelastamiseksi iankaikkiseen elämään.


...
Restauraatio alkaa!
Belgia aloittaa yli miljoonan euron projektin Gentin alttarikaapin konservoimiseksi. Työ tehdään kirkossa paneli kerrallaan, joten St. Bavon kirkossa kävijä voi sitä seurata omin silmin.

Lue BBC uutinen aiheesta 11.10. 2012